Ella Marie (SA) K-18
Source : Lippu.fi
Organizer : Ella Marie
Address : Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

SAAMELAISTAITEILIJA ELLA MARIE ESIINTYY TAMMIKUUSSA HELSINGISSÄ JA OULUSSA

Pohjoissaamenkielistä popmusiikkia pysäyttävän ainutlaatuisella äänellään tulkitseva Ella Marie palaa Helsinkiin ja esiintyy tammikuussa Helsingissä Korjaamolla ja Oulussa 45 Specialissa. Lipunmyynti kovassa kansainvälisessä nosteessa olevan artistin keikalle käynnistyy perjantaina 5. syyskuuta keikkapaikkojen lippukaupoissa.

Artistiuden lisäksi aktivistina ja näyttelijänä tunnettu Ella Marie tuli alun perin tutuksi ISÁK-yhtyeen keulahahmona ja nousi kansainvälisen yleisön huomioon voitettuaan Norjan Stjernekamp-laulukilpailun. Saamelaiskulttuurista kirjoittava karismaattinen esiintyjä työstää parhaillaan debyyttialbumiaan, jolta viimeisimpänä on kuultu kesäkuussa julkaistu single Gumpe.

Ella Marie tunnetaan feministinä sekä saamelaisten oikeuksien puolustajana ja hän on yksi Skandinavian johtavista alkuperäiskansojen oikeuksien puolestapuhujista. Artisti teki myös debyyttinsä näyttelijänä esittäessään pääosaa Anna joen virrata (Ellos eatnu) -draamassa. Artisti on nähty Suomessa jo lukuisilla festivaalilavoilla kuten Provinssissa kesällä 2025 sekä suurta suitsutusta keränneellä keikallaan viime keväänä Helsingissä. Kasvavasta suosiostaan todisteena artisti nähdään tulevana talvena kattavalla Pohjoismaiden-kiertueella.

More Images

Ella Marie (SA) K-18

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...